
Ensimmäiset yhdistelmäkoneet säästivät mullistavia määriä aikaa ja rahaa siivouksessa. Lisäksi ne paransivat puhdistustulosta. Nykykoneet toimivat vieläkin paremmin, ja tehtävään voi valita seisten, istuen tai kävellen ohjattavan koneen. Jatkuvan tuotekehityksen
ansiosta Nilfiskin koneet ovat nopeita, tehokkaita ja luotettavia. Niiden ergonomia on erinomainen ja ne ovat uskomattoman helppoja käyttää.
Lattioiden pitämiseen puhtaana on monta hyvää syytä. Pöly ja maa-aines eivät leviä joka paikkaan tai likaa hyllyjä ja tavaroita. Puhtaat lattiat voivat myös motivoida pitämään paikat järjestyksessä. Tämä pitää paikkansa tavaratalon ja supermarketin lisäksi myös suuressa varastossa. Nykyisin
yhdistelmäkoneet ovat niin monipuolisia, että mikään lattia ei ole liian pieni tai suuri, ja koneet selviävät kaikenlaisista pinnoista. Myös arat lattiat voi pestä entistä paremmin ja huolellisemmin yhdistelmäkoneella.
SUURIA TEKNISIÄ EDISTYSASKELIA
Siivousala ei ole tunnettu innovatiivisuudesta. Nykyiset siivousvälineet ovat kuitenkin kehittyneet merkittävästi tavoilla, jotka muuttavat siivousalaa hyvään suuntaan. Levyja laikkahdistelmäkoneet eivät ole uutuuksia, mutta veden, pesuaineiden tai harjayksikön ohjaus- ja säätelyjärjestelmiä kehitetään jatkuvasti. Se parantaa pesutulosta, turvallisuutta, toiminnan kestävyyttä ja käyttäjän tuottavuutta. Uuden, kehittyneen tekniikan ansiosta käyttäjä voi säätää pesuaineen määrää pesuvedessä, harjayksikön painetta ja veden virtausta koneen nopeuden perusteella.
Tämä vähentää pesu- ja likavesisäiliön täyttö- ja tyhjennyskertoja, ja lisäksi lattialle jää mahdollisimman vähän vettä, joka voi muuten aiheuttaa vaaratilanteita. Samalla veden ja kemikaalien käytön vähentäminen suojaa ympäristöä. Käyttäjän on helppo siirtyä lattiatyyppien ja likaisuusasteiden välillä.
Harventunut tyhjennys- ja täyttötarve parantaa tuottavuutta ja lattioiden puhdistustulosta. Kun koneeseen saa kaikki nämä tekniikat, käyttäjä pystyy siivoamaan entistä tehokkaammin, turvallisemmin ja nopeammin.
OIKEAN YHDISTELMÄKONEEN VALINTA
Yhdistelmäkoneen valinnassa kannattaa ottaa huomioon useita asioita. Miten suuria alueita siivoat? Miten helppoa alueella on liikkua? Erityisen tärkeää on päättää, valitaanko tehtävään kävellen vai istuen ohjattava kone.
Myös pinnat, likaisuustaso, paikkojen ahtaus, rampit ja hissit kannattaa ottaa huomioon. Tehtävään kannattaa valita kone, jolla selviää kaikkialla. Ennen kaikkea kuhunkin tehtävään on valittava sen laajuuteen sopiva kone. Liian pienellä koneella tehtävään voi kulua entistä enemmän aikaa.
Neuvonantajamme voivat auttaa sinua toimintasi arvioinnissa, jotta osaat valita oikean koneen, olipa lattiapinta-alasi 200 tai useita tuhansia neliömetrejä. Nilfiskin tuotteet ovat ergonomisesti harkittuja ja helppokäyttöisiä, niissä on vähän painikkeita ja niiden käyttäminen käy intuitiivisesti. Innovatiiviset ratkaisumme varmistavat, että siivousjälki on aina tahraton!